SPPL: Erityisryhmien asumisen paloturvallisuus

Tulipalo on aina vaarallinen, mutta erityisen vaarallinen se on ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta pysty tai ymmärrä toimia tilanteen edellyttämällä ripeydellä. Usein erityisryhmiin kuuluvat ovat jonkinlaisen kotipalvelun tai tuetun asumisen piirissä.

Pelastuslaki velvoittaa esimerkiksi kotikäyntejä tekeviä henkilöitä kertomaan pelastusviranomaiselle rakennuksessa tai asunnossa olevista palonvaaroista sekä onnettomuusriskeistä. Vaikka havaituista puutteista tulee yksiselitteisesti raportoida eteenpäin, menettelytavat eivät aina toimi. Tällöin ensiarvoisen tärkeä tieto jää välittymättä.

Suomen Palopäällystöliiton FinnSec-messujen yhteydessä järjestämässä kaikille avoimessa ja ilmaisessa koulutustilaisuudessa keskustellaan erityisryhmien paloturvallisuudesta asiantuntija-alustusten johdattelemana. Tule paikalle kuulemaan, kuinka havainnoit ja raportoit paloturvallisuuteen liittyvät puutteet erityisryhmien näkökulmasta.

 

Ohjelmassa

  • Liesipalot ilmiönä
  • RAI-arviointijärjestelmä
  • Toimintakyvyltään rajoittuneiden asumisen paloturvallisuuden kehittäminen -hanke
  • Pelastuslain 42§:n mukaiset toimintamallit pelastuslaitoksilla
  • Asiakkaan paloturvallisuuden edistäminen kotihoidon näkökulmasta
  • Huoneistokohtainen sammutuslaitteisto
  • Standardit edistävät liesivahtien yleistymistä

 

Kohderyhmä

Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet. Sisältö sopii erinomaisesti valvovien viranomaisten lisäksi kuntien ja kaupunkien sosiaali-, terveys ja vanhuspalveluissa työskenteleville sekä yksityisille palvelun tuottajille.

 

Aika ja paikka

Tiistai 26.9. kello 10.00-13.30 Messukeskus, kokoustamo tila 204, Ratamestarinkatu 13, Helsinki

Osallistuminen ei vaadi ennakkoilmoittautumista.

Tervetuloa!

Toivottaa,

Annastiina Karttunen
Koulutuspäällikkö
Suomen Palopäällystöliitto - Finlands Brandbefälsförbund


Plan Brothers on suomalainen turvallisuus- ja kiinteistöalan yritys, joka tarjoaa helppokäyttöisiä verkko- ja mobiilityökaluja pelastussuunnitteluun, laatuauditointiin ja poikkeamaraportointiin. Lisätietoja osoitteesta pelastussuunnitelma.fi ja planbrothers.io.

Related posts

Vaarojen tunnistuksen perusteet

Vaarojen tunnistaminen tarkoittaa toimintaympäristön, oman toiminnan, luonnon sekä inhimillisten...

Varautuminen
3 min read

Pelastussuunnitelman sisältö

Pelastussuunnitelmasta löytyy usein henkilötietoja, kiinteistötekniikan tietoja, riskienarvioinnin...

Pelastussuunnitelma
2 min read

Omatoimisen varautumisen perusteet

Omatoimisessa varautumisessa ihmiset suunnittelevat ja toteuttavat toimenpiteitä, joiden avulla...

Turvallisuus
3 min read

Involve your stakeholders to report

At Falcony, we create solutions that multiply the amount of observations and enable our customers to gain greater understanding of what’s going on in their organisations, areas of responsibility and processes.